perjantai 4. tammikuuta 2013

Sauvakävelyä

Pieni-Päätös-Päivässä-projektin innoittamana päätinkin eilen tehdä sen kaikkein vaikeimmalta tuntuvan päätöksen - jokapäiväisen liikunnan aloittamisen.

Sauvat ovat jääneet nurkkaan jo useamman viikon ajaksi odottelemaan emäntäänsä, kun joulukiireet ja flunssa toimivat hienosti tekosyynä liikkumattomuudelle. Ensimmäisenä arkena Uuden Vuoden päivän jälkeen päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja puin liukuesteet lenkkareihin, vedin räntää pitävän takin niskaan ja köpöttelin tunnustelemaan, vieläkö jalat jaksaa kantaa lisääntynyttä painoa pitkähkön tauon jälkeen. Alku aina hankalaa - aluksi kädet ja jalat olivat maitohapoilla, mutta kunto palautui pikku hiljaa 45 minuutin pakerruksen aikana.

Eilisaamun lenkki sujuikin sitten jo ongelmitta, kun sääkin oli leuto ja tuuleton. Tunti kymmenen minuuttia mennä hurahti melkein kuin huomaamatta.

Ystävä oli yökylässä ja punkkulasin äärellä tuli vaihdettua kuulumisia, mutta jaksoinpa kuitenkin koota itseni ja lähteä tuulettumaan tuonne raikkaaseen talvisäähän. Hyvä minä!!

YES!  Toistaiseksi tuntuu todella mahtavalta, kun on saanut itsestään senkin verran irti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti