torstai 2. elokuuta 2012

Laihdutusopas

On se niin mukavaa, kun nykyisin pystyy olemaan laihiksellakin virtuaalisesti - senkun istuu netin ääressä ja surffailee laihdutussivustoilla syynäämässä mitä saa syödä ja mitkä elämän sulostuttajat on kertaheitolla jätettävä romukoppaan. Teoriassahan nämä dieetit ja painonpudotukset hallitaan, mutta käytännössä se ei olekaan enää yhtä helppoa!

Pitkän "painonvahtaajan"-urani aikana ovat kalorit ja joulet tulleet turhankin tutuiksi ja itseä on tullut huiputettua jos jonkinmoisilla vippaskuureilla. Meno on ollut kuin vuoristorataa - painoa on tullut pudotettua onnistuneesti hurjaa vauhtia ja sieltä pohjalukemista on aina lähdetty myöskin iloiseen nousuun.

Oi aikoja, jolloin tuo homma oli yksinkertaisen helppoa, kun aineenvaihdunta nuorena piti huolen läskin polttamisesta. Pirullista on, että iän myötä "kattila" porisee heikommin ja nyt kun nautiskelulle olisi enemmän resursseja, pitääkin suuaukosta sisään heitettävän evään määrää pienentää.

Liikunnalla pystyy onneksi hiukan tilannetta korjaamaan, mutta yksistään sen varaan ei voi painonhallintaa rakentaa. Kuka nyt jaksaa jojona rehkiä pitkin päivää seitsämänä päivänä viikossa?

Surffaillessani törmäsin MTV3-sivulla uutiseen, jossa kerrottiin, että viini voisi auttaa karistamaan kiloja. Ei siinä luvattu, että laihduttaja saisi läträtä sitä jaloa juomaa holtittomasti, mutta lasillinen punkkua päivässä saattaisi olla jopa hyväksi painonpudotukselle.

Näistä netin löydöksistäni tein oman, mielestäni hyvän ja kattavan sivuston painonhallitsijan avuksi: Laihdutus - dieeti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti